APK Resort & Spa Phuketissa

Majapaikkanani  Patong Beachilla:  APK Resort & Spa.
 
Palvelu toimii kaikinpuolin moitteettomasti.
 
Vastaanoton tiskillä heiluttelee tassuansa puolimetrinen kullanvärinen kissa.
 
 Olen saanut prikulleen samanlaisen kissan, tosin onneksi huomattavasti pienemmän, vitsikkäänä Thaimaan tuliaisena.
 
Maneki neko-kissahahmo on Aasian maissa yleinen koriste-esine ja sen uskotaan tuovan vaurautta ja onnea omistajalleen, siksipä minunkin kattini istuskelee kotona hyllyssäni ja olen suorastaan kiintynyt siihen!
 
Ottaen huomioon hotellin tähtiluokituksen,  **+, aamiainen on oikein hyvä.
 
Thaimaalaiseen tapaan munakaskokki valmistaa omeletteja asiakkaan toivomien täytteiden mukaan ja hedelmiäkin on tarjolla riittävästi.
 
Aasialaiseen tyyliin myös lounasruokaa tarjolla, yleensä joku wokkiruoka sekä riisiä ja nuudeleita.
 
Uima-allas katolla.


 Hotellin sijainti on mainio, keskusta tien ylityksen päässä ja rantaankin kohtalaisen lyhyt kävelymatka.
 
Iso  kauppakeskus, Jungceylon, kansainvälisine liikkeineen sijaitsee samalla kadulla, samoin kuin iltamarkkinapaikka.
 
Katua ylittäessä täytyy olla tarkkana kuin porkkana, autot ja skootterit huristavat armotonta vauhtia ja kadunreunassa odottelu vaatii hiukan kärsivällisyyttä, mutta näinhän se menee Thaimaassa vähänkin isommissa paikoissa.

Kaiken kaikkiaan oikein kelpo hotelli.

 Tiedä sitten mistä hotellin lyhenne APK tulee, minun tulkintani mukaan Aivan Passeli Kortteeri.


APK Resort & Spa, 95 Rachapatanusom Road, Patong Beach, KathuPhuket 83150


LOMAMATKAT yhteistyö

 

Kommentit

  1. Patong beachillä olen yhden joulunajan viettänyt, aika hulina paikka :) Meidän hotelli oli kylläkin rinteellä eli siellä oli rauhallista. Kylät Patongista alaspäin ovat minun mielestä parempia, en tiedä oletko niissä käynyt? Ja ihan päässä on ihana auringonlaskun paikka, sinne ihmiset tulevat ihastelemaan näkymää, paikka oli siellä missä Big Buddha, suosittelen jos et ole käynyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Marre :) Olen käynyt Kata- ja Karon-beacheilla, mutta vain käynyt, en asustellut. Ne ovat mielestäni hyviä rauhalliseen rentoutumiseen ja erityisesti lapsiperheille.
      Big Buddhaa kävin katsomassa edellisellä Phuketin matkalla, tällä kertaa jäi väliin.
      Promthep Capen näköalapaikalla kävin ottamassa kuvia tällä matkalla, mutta auringonlaskun missasin!

      Poista
    2. Riippu ihan siitä kenen kanssa matkustaa, jos yksin niin Patong on hyvä paikka, ei aika käy pitkäksi. Kata ja Karon sopivat pariskunnille ja perheille. Patongilla olen ollut yksin matkaavana 3 kertaa ja Kata lla kerran vaimon kanssa. Kaikki paikat ihan hyviä viettää leppoisaa lomaa. Maaliskuussa tarkistamaan Koh Samui :)

      Poista
    3. Heippa! Olen kanssasi samaa mieltä! Patongilla Olin tällä kertaa yksin ja tekemistä kyllä riitti, siitä lisää tulevissa postauksissa!
      Koh Samuilla olen oleillut lähinnä vain lentokentällä matkalla Koh Panganilta Pattayalle, mutta upea, thai-tyylinen lentoasema on jo nähtävyys sinänsä. Oikein hyvää kevätmatkaa Thaimaahan!

      Poista
  2. Oi miten tässä matkakuume nousee. Noita tassunheiluttelu kisuja näkyy monesti kiinalaisissa ravintoloissakin.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Poolilla tuli tosin hyvin vähän oleiltua, kun olin koko ajan menossa!

      Poista
  4. Ooh ihanaa ja aamiainenhan on oikein kelpo. Kyllä tuo nyt jenkkiaamupalan croissanteineen ja pähkinävoineen aina voittaa. Mahtavaa reissua. <3

    VastaaPoista
  5. Pidän aamiaisfanina siitä, että Thaimaan hotelleissa panostetaan aamiaisiin. Kiitos Tiia!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti